Vartiokylänlahden suunnitteluperiaatteiden karttakysely

Millainen on sinun Vartiokylänlahtesi ja millainen se voisi olla tulevaisuudessa? Mitkä ovat lempipaikkojasi? Entä miten aluetta voisi kehittää ja parantaa? Vastaa Vartiokylänlahti-kyselyyn.
Puotilanrantaan, Rastilanrantaan ja myöhemmin Rastilan kartanon alueelle (kartassa sinisellä merkityt alueet) suunnitellaan uusia merellisiä asuinalueita metroasemien läheisyyteen. Samalla parannetaan koko lahden alueen yhteyksiä kävelijöille, pyöräilijöille ja ulkoilijoille ja kehitetään alueen viheralueita ja palveluita.Tämä kysely on osa Vartiokylänlahden suunnitteluperiaatteita, joita tehdään 2019-2020. Periaatteiden pohjalta alueelle laaditaan kaavarunko sekä myöhemmin asemakaavoja ja ympäristön kehittämissuunnitelmia, jotka ohjaavat alueen rakentamista, viheralueiden ja katujen kehittämistä, korjausta ja hoitoa.

Vastauksia toivotaan kaikilta Vartiokylänlahdella ja sen ympäristössä liikkuvilta ja aikaansa viettäviltä kaupunkilaisilta – niin asukkailta, työntekijöiltä kuin muilta alueen tuntevilta.

Voit vastata tietokoneella tai mobiililaitteilla, mutta reittien piirtäminen on helpompaa tietokoneella. Huomioithan myös, että kysely toimii parhaiten päivitetyillä selainversioilla.

Kysely on avoinna 15.3.-26.4.2019.

Kaupunki hyödyntää kyselyn vastauksia uusien kaavoitus-, rakennus- ja kehittämishankkeiden suunnittelussa. Vastauksia muokataan niin, ettei yksittäistä vastaajaa voi tunnistaa. Kyselyn vastaukset voidaan julkaista kaupungin kanavissa ja avoimena datana. Avovastauksista poistetaan tarvittaessa loukkaavat tai muutoin kielenkäytöltään törkeät kommentit.

Kyselyyn vastaaminen vie vain hetken aikaa! Kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse vastata. Kysely aloitetaan punaisesta nuolipainikkeesta tämän palstan alareunassa. Kyselyn rakenne:

1. Kerro itsestäsi

2. Parasta Vartiokylänlahdella!

3. Mitä alueella pitäisi korjata ja kehittää?

4. Miten kehittäisit alueen palveluita?

5. Minkälainen Vartiokylänlahti voisi olla tulevaisuudessa?

6. Luonnonympäristö

7. Vaikuta Vartiokylänlahden tulevaisuuteen

8. Kiitos vastauksesta!

http://bit.ly/vartiokylänlahti